Villasethäät

Uskallan väittää, että meillä kaikilla morsiamilla on niitä. Ajattelin nyt jakaa viimeisimmän viimeöisen, jotta myös sinun mielikuvituksesi voisi saada niistä inspiraatiota omien painajaisten muodostamiseen. Nimesin blogauksen "osa 1." koska uskallan väittää, että näitä surkuhupaisia komedioita ehtii vielä viimeisten 3 kk aikana tulla monin verroin lisää jaettavaksi. Kaikki lähtee siitä, etten unessa ollutkaan Joensuussa vaan lapsuudenkotipaikkakunnallani Elimäellä. Syy miksi tämä on painajainen paljastuu  täältä . Kirkon eteisessä odoteltiin isäni kanssa. En ollut päässyt näkemään juhlapaikkaa ollenkaan ja vaikka suunnitelmissa oli ottaa kuvat ennen vihkimistä niin niitä ei ollut otettu. Pyysin kaasoa tuomaan meikkipussin, mutta se kuulemma jäi Joensuuhun. Eli kasvojeni arpia ei peitä mikään. Sitten alkoi joku superstereotyyppinen häämarssi soimaan. Olen viimepäivät kriiseillyt häämarsseja, kun tuntuu ettei mikään sovi häittemme habitukseen. Isä jostain kumman syystä hei...

Heräsin hetki sitten kello 5:55 hyvin dystooppisesta painajaisesta ja en jäänyt odottamaan, että kello olisi muuttunut lukemaan 6:66. No selvää oli ainakin se, etten halunnut jatkaa tuota unta, joten paras oli nousta puuhailemaan jotakin muuta. Mikäpä siis parasta painajaislääkettä kuin hääblogin päivittäminen. Varaudu siis sekavaan sillisalaattiin. Onhan niitä painajaisia häihinkin liittynyt. Kaikenlaista pientä draamaa on ulkopuolisilla ollut koskien meidän häitä. Niistä on jokseenkin myös selvitty. Kyllä on selväksi käynyt myös se, että tätä rulianssia ei kumpikaan halua enää koskaan toistaa, joten yhdessä ollaan kunnes kuolema meidät erottaa. Kaiken draaman lisäksi viime viikolla Thomas Cookin konkurssin myötä huoli häämatkasta taas jälleen nosti päätään. Matkahan meillä on varattu Tjäreborgin. Nyt näyttää että kaikki järjestyisi lopulta parhain päin, mutta valehtelisin jos väittäisin, ettei tilanne minua huoleta. Häämatkalle kun oleme lähdössä ilmastokompensoiduin lomalenn...

On aika huokaista helpotuksesta. Muutto on viimein täysin takana ja tupareita juhlittiin perjantaina 13. päivä. Samalla maistelimme hieman häihin suunniteltuja Porvoon herkkuja. Brunbergin suukkoja (vanilja, mansikka, mokka), Alku toffeita (lakritsa, suklaa, kermatoffee), tryffeleitä (perus, mokka, nougat). Mahdollisesti muutakin Brunbergiltä noudamme häihin. Yhdestä seikasta olimme yhtä mieltä: Ällömakeat tarjoilut kaipaavat rinnalleen jotakin raikasta, vaikka ällösöpöjä ja siirappisia aiommekin hääpäivänämme olla. Tämä haaste osoitetaankin ystävälleni Auroralle, joka vastaa hääkakun loihtimisesta. Kakussa voisi olla raikkaampaakin tuulahdusta täydentämään makuspektriä. Makuspektriin tulee vaihtelua myös juomien kautta. Aiemmin olenkin kertonut, että teemme itse simaa. Mauksi on valikoitunut hunajasima jonka makeutta leikkaa suloisesti sitruuna. Tässä ei kuitenkaan ole aivan kaikki häidemme juomapuoli. Kaasoni toi tupareihin uunituoretta uutuutta Honkavuoren panimolta: Työ -...

Vuosi sitten koettiin Kreikan saarella suuria tunteita. Kyllähän minä tiesin sormuksista, sillä olimme ne käyneet yhdessä ostamassa. Ei se syönyt lainkaan jännitystä, vaikka tiesin kihlauksen olevan edessä. Se ehkä vain lisäsi perhosia, kun tiesi kosinnan tapahtuvan minä päivänä hyvänsä. Siellä Kreikan Korfun saarella pienessä tavernassa se sitten tapahtui. Päätimme juhlistaa kihlapäiväämme hieman toisenlaisella etelän reissulla. Lähdimmekin Elimäelle vanhempieni tykö jo torstaina, jotta kihlapäivänä jaksaisimme lähteä seikkailemaan kohti Porvoota. Kohteella oli sekä kulturelli että käytännönläheinen tarkoitus. Timo ei myöskään muistanut, että olisi koskaan käynyt Porvoossa. Kirjallisuuden opiskelijana halusin nyt uudelleen aikuisena käydä kulkemassa Runebergin jalanjäljillä, mutta toisaalta lähdimme kartoittamaan häidemme makeaa tarjontaa Brunbergin tehtaanmyymälään. Meidän häissämme suukotellaan. Tällä kertaa tuomisiksi lähti mansikkasuukkoja, mutta pöytään päätyy varma...

Viimepäivät ovat olleet itkuisia. Instagramiani seuranneet tietävätkin jo mistä on kyse. Muutama päivä sitten huomasin ihanan ajat sitten neulomani hääpuvun miehustan hapertuneen. Johtuiko asunnossamme vallinneesta turkiskuoriaisongelmasta, neuleen löysyydestä tai mistä hyvänsä, en pitänyt ajatuksesta että neuleen läpi vilkkuisi ihan niin paljon paljasta pintaa. Löysyydestä johtuen reikiä oli runsaasti ja puku oli osin menettänyt muotonsa. Ei ole mitään kamalampaa kuin ottaa alle puoli vuotta ennen häitä sakset käteen ja nirskuttaa menemään. Leikkaamisen jälkeisenä yönä en kyennyt nukkumaan. Vain itkin ja yritin poimia silmukoita uutta neuletta varten. Minulla ei myöskään ole vanhaa lankaa enää, joten valkoisen värisävy hieman muuttuu vyötäröllä. Värjäyserien välinen ero on kuitenkin niin pieni, että vain minua se todellisuudessa todennäköisesti haittaa. Olen ollut tavattoman kiitollinen kaikesta saamastani tuesta. Eräskin ystävä heti otti yhteyttä, mikäli tarvitsisin hääpukua n...

Olen aina ollut todella hyvä laihduttamaan. Osaan siis kyllä laihduttaa. Monesti olen pudottanut kymmeniä kiloja Suurin Pudottaja -tyylillä. Ne ovat kuitenkin tulleet aina korkojen kera takaisin. Nykymaailmamme syöttää meille tällaisia nopeita rajuja muodonmuutoksia joka puolelta lainkaan ymmärtämättä, ettei se ole kaikille ratkaisu ongelmaan. Painavimmillani olin kuukausi sitten, kun vaa'an viisari heilahti 111,7 kg. Häihin en aio "laihduttaa" vaikka tietäisin tiukalla puolen vuoden treenillä saavani tuosta kepoisesti 20-30kg pois. Jojoilu rasittaa sydäntä ja toivoisin, ettei kuolema erottaisi ihan heti häiden jälkeen. Kyllähän minä tiedän miten minun pitäisi syödä – miksi en siis tee niin. Ystäväni Päivi Niemi lisäsikin minut kuukausi sitten Psykologinen Painonhallinta -ryhmään tutustumaan kehittämäänsä konseptiin. Tarkoituksena on pureutua juuri edellä esitettyyn miksi-kysymykseen. Hoitaa sitä perimmäistä ongelmaa oireiden sijasta. Psykologisesta Painonhallinna...

Kun ei löydy liikkeestä, tai löytyy mutta yli budjetin, on aika luottaa omiin taitoihin ja luoda silmukat puikoille. Niin niin kirjatenttiin piti lukea, joten on tässä vähän vastuun kiertämisestäkin kyse. Ystäviltä olin saanut ehdotuksena muutamia ohjeita, mutta mikään niistä ei aivan täysin istunut yhteen jo tekemäni hääpuvun kanssa. Kysehän siis on "hunnusta".  Pukuni on hieman avonainen selästä ja olkaimet menevät niskan taakse. En oikein pitänyt ajatuksesta kulkea olkapäät paljaana kirkossa ja toisaalta lapsena haaveilin aina, että häissä minulla olisi huntu. No perinteinen tyllihuntu tai sifonki ei oikein mitenkään istu yhteen pukuni kanssa, joten piti herättää ne uinuvat aivosolut miettimään ratkaisua. Fantasiafanaatikkona vastaus olikin aivan hyppysissä. Hupullinen keeppi ratkaisisi sekä puvun paljastavuuden, että antaisi jotakin hunnun tapaista peittämään päätä. Lisäksi se on talvipakkasilla myös lämmin.  Monet ohjeet kahlattuani lävitse tosiaan totesin, että l...