Mitä meille kuuluu nyt

Hei,

siitä onkin aikaa, kun olen viimeeksi avannut tämän blogin. Aikomukseni on ollut kirjoittaa kaikesta, mutta kevään tapahtumat koronarintamalla ja jaksamisen saralla ovat hidastaneet tähän ryhtymistä. Pitihän siinä yksi kandidaatintutkielmakin puurtaa pian häiden jälkeen. Saimme myös viimein perheasunnon, jota olemme jonottaneet pitkään. Nyt kun viimein tavarat alkavat löytää paikoilleen ja koulutyöt alkavat olla paremmin kasassa uskallan avata sanaista arkkuani tännekin.

Ennen vanhaan avioliiton kestävyys testattiin rakentamalla yhdessä omakotitalo. Nykypäivänä se taitaa olla tämä koronakaranteeni. Virallisessa karanteenissahan me emme ole olleet ja tietääksemme emme kyseistä tautia ole sairastaneet. Itse kuulun useammasta syystä riskiryhmään ja olemme aikalailla vetäytyneet omiin oloihimme. Opinnot hoituvat sujuvasti etänä ja ystävät auttavat kauppareissuissa. Kyllä siinä on toisen naamaan ehtinyt ihastua ja vihastua vähän päivästä riippuen. Onneksi meillä on toisemme.

Häämatkasuunnitelmat tässä ovat totaalisen sekaisin. Lähdön piti olla 14.5. mutta reissua lykkäsimme nyt ainakin alkuun elokuulle. Saa nähdä uskallammeko matkustaa silloinkaan, vaikka rajoja avattaisiinkin. Siitä tuntuu kuitenkin vaikealta kirjoittaa, koska niin monella muulla on mennyt tärkeän päivän hääjuhla täysin uusiksi. Siinä suhteessa yksi häämatka on pieni juttu. Ehkä samasta syystä on tuntunut vaikealta ryhtyä purkamaan blogiin häitämme.

Elossa, yhdessä ja terveinä. Kiitollisia jokaisesta päivästä.

Pysykää terveinä.

♡ Rouva Villanen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Häidemme juomista – support your local

Häämarssihuolesi kaikki heitä

Kiitollinen kaikesta