Villasethäät

Laitoinkin jo aiemmin postauksessa 9 kuukautta häihin ajatuksia kutsuihinkin liittyen. Ajattelin avata sitä nyt hieman lisää. Kirjallisuuden opiskelijana olen vaikean tehtävän edessä – kutsutekstit olisi valmisteltava. Kesä lähestyy ja pian onkin jo aika, kun kutsut pitäisi toimittaa/lähettää. Ongelma ei enää ole vieraslista, joka on tiivistynyt napakkaan 60-70 hengen juhlaan. Pikemminkin pulmana päässäni pyörii se miten kaiken sen informaation saisi sisällytettyä kutsuihin. Onneksi tehdyt korttipohjat antavat mahdollisuuden jopa vihkosen muotoon rakentuvalle kutsulle. Perinteiset asiat jotka pitäisi saada kutsuun mahtumaan selkeästi: Keiden häät Milloin Missä Kenelle ilmoittaa mihin mennessä tulostaan ja allergioistaan Niissäkin jo riittäisi, vaan eipä lopu. Seuraavat menevätkin jo hankalammiksi.  Villasukkapukukoodi, rennon juhlavaa Emme tarjoa lämmintä ruokaa, tarjolla on kakkukahvit ja pikkusuolaista Oma muumimuki mukaan (ei pakko, mutta mukava yksityiskohta)

Juhlakaupunki valikoitui häillemme ensimmäisten asioiden joukossa. Blogiaiheena tämä aihe on kuitenkin saanut kypsyä kauan. Vasta viime päivinä olemme alkaneet pohtimaan syvällisemmin juhlakaupungin merkitystä niin perinteiden, omien tunteidemme kuin käytännön näkökulmasta. Perinteisiin kuuluu usein hääjuhlan vietto morsiamen koti- tai synnyinpaikkakunnalla. Olen lähtöisin itse Elimäeltä, nykyiseen Kouvolaan kuuluvalta kylältä kuutostien varresta. Isäni on kanttori ja lapsuuteni aikaan hän työskenteli juuri Elimäen seurakunnassa. Siten kirkko tuli tutuksi tarinoineen ja kasvoinkin urkupenkillä ja kaiken maailman mummokerhoissa värityskirjaa väritellen. Muistan kuinka kylällä seisova upea Suomen vanhin yhä käytössä oleva puinen ristikirkko sai toimia vihkipaikkana sisarelleni. Aina haaveilin, että seinällä oleva vihkiryijy kerran levitettäisiin alttarin eteen minun hääpäivänäni. Olin haaveillut häistä niin Arboretum Mustilassa kuin Moision kartanossakin.  Elimäen kir

Siinähän ajassa pykäisi maailmaan vielä lapsenkin, mutta jos nyt jätetään se kuitenkin tekemättä tässä välissä. 9 kuukautta. Saako panikoida? Panikoin silti. Viime päivinä blogi on viettänyt hiljaiseloa. Opinnoissa on ollut kasa niin toinen toistaan ahdistavampia ja kuormittavampia hommia, että on ollut paras lykätä muita asioita vain eteenpäin. Se on kuitenkin näin stressisieluisena paniikkipalleroisena todettava ettei häiden suunnittelu ole ollut ruusuilla tanssimista viime päivinä. Ensimmäisen kerran on jopa tullut päästettyä suusta sulhaselle, että jospa unohdettaisiin koko naimisiin meneminen, kun häät ovat ahdistaneet niin paljon. Ehkä ahdistusta ei olisi näin paljon jos budjettia olisi enemmän ja siten itse tehtävää vähemmän. Silti vaikka nyt voittaisin lotossa, en kaataisi rahojani häihin, vaan todennäköisesti menisin ihan samalla suunnitelmalla läpi harmaan kiven. Raha ei tuo onnea.  Oleellisimmat ovat kuitenkin jo rasiassa odottamassa häitä. Minun sormukseni on s