Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2019.

Häämasennusta pakoon

Kuva
Hääjärjestelyt eivät aina ole sitä vaaleanpunaista ällömakeaa hattaraa, jota ympäröivä mediamaailma suoltaa. Someen annetaan usein siloiteltu kuva ja ongelmista ei puhuta (joskin tämä kulttuuri on toivon mukaan jo murtumassa). Kaiken stressin keskellä on hyvä ottaa aikaa myös sekä itselle että parisuhteelle. Tämä blogaus ei ehkä aivan suoraan iske häähumun ytimeen. Se on silti sitäkin tärkeämpi ja etenkin häämasennuksen. Puhuisin kohdallani kirjaimellisesti häämasennuksesta, sillä huomasin masennuksesta kärsineenä pysyvän alakulon taas nostavan päätään. Kun kaikki tässä häämaailmassa ei ollutkaan sitä vaaleanpunaista ja ihanaa, vaan raadollisen raha- ja kulutuskeskeistä. Krista-kaasoni kysyi, mitä voisi häiden eteen tehdä ja auttaa juuri nyt. Enpä oikein tiennyt itsekään. Valtaosa työstä kun kaatuu viimeisiin kuukausiin itse tehdessä. Ahdistus vain kasvaa kun sitä työmäärää pohtii. Eräs ystäväni ilmoitti menevänsä myös naimisiin ensi vuonna. Ehkä hänen innostuksensa kontrasti omaan

Perutaanko häät?

Kuva
Raflaava otsikko, joka saattaa vaikuttaa klikkiotsikolta silti olematta sitä. Häiden peruminen, tai edes lykkääminen on nimittäin tullut monta kertaa mieleeni ja viime päivinä vielä tavallista enemmän. Niin moni hääblogiyhteisössä on tehnyt blogausta matkan varrella siitä, miten heillä säästetään häihin. Itsekin haluaisin säästää häihin, mutta se ei juurikaan ole mahdollista. Kelan tuella opiskelevina kaikki raha, mikä tileille tulee myös menee vuokriin, laskuihin, kuukausittaisiin menoihin ja ruokaan. Kaikesta tästä johtuu minimaalinen budjettimme ja suunnaton stressimme. Erinäisiä hankintoja tehdään matkan varrella silloin kun varaa on. Sormukset on jo hankittu hyvissä ajoin ja samoin etsimme vaatteita ja muita moisia pakkohankintoja, joihin aina nipistää hieman kuukausittaisesta budjetista. Viime aikaiset taloudelliset ongelmat ovat kuitenkin vähän väliä rampauttaneet unelmia häitten suhteen. Vaikkeivät puitteet olisi niin hääppöiset niin kyllä näistä häät tulee. Sitten ILO