Perutaanko häät?

Raflaava otsikko, joka saattaa vaikuttaa klikkiotsikolta silti olematta sitä. Häiden peruminen, tai edes lykkääminen on nimittäin tullut monta kertaa mieleeni ja viime päivinä vielä tavallista enemmän. Niin moni hääblogiyhteisössä on tehnyt blogausta matkan varrella siitä, miten heillä säästetään häihin. Itsekin haluaisin säästää häihin, mutta se ei juurikaan ole mahdollista. Kelan tuella opiskelevina kaikki raha, mikä tileille tulee myös menee vuokriin, laskuihin, kuukausittaisiin menoihin ja ruokaan.

Kaikesta tästä johtuu minimaalinen budjettimme ja suunnaton stressimme. Erinäisiä hankintoja tehdään matkan varrella silloin kun varaa on. Sormukset on jo hankittu hyvissä ajoin ja samoin etsimme vaatteita ja muita moisia pakkohankintoja, joihin aina nipistää hieman kuukausittaisesta budjetista. Viime aikaiset taloudelliset ongelmat ovat kuitenkin vähän väliä rampauttaneet unelmia häitten suhteen. Vaikkeivät puitteet olisi niin hääppöiset niin kyllä näistä häät tulee.

Sitten ILOISEMPIIN maisemiin.

Olemme nauttineet viimepäivinä upeista keleistä ja kävelleet ympäri Joensuuta. Pitkä lenkkimme kiertää sujuvasti juhlapaikkamme läheltä ja sain kuin sainkin portilta napattua kuvan ihanasta hääpaikastamme Vainoniemen huvilasta.

Eräässä aiemmassa postauksessani surkuttelin sitä, etteivät lapsuuden unelmat lapsuudenkotini hääpaikoista nyt toteudu sillä häät järjestetäänkin kotikaupungissamme Joensuussa. Lenkillä kuitenkin hoksasin, että Joensuun kasvitieteellinen puutarha sijaitsee aivan Vainoniemen kyljessä ja että käännyttäessä huvilalle on valtava alppiruusupensas. Tämä ilahdutti minua, sillä juuri alppiruusuista lapsuudenkotini Arboretum tunnetaan. Toki helmikuussa koko pensas on lumen alla, mutta minua lohduttaa se, että se on silti siellä.

Lenkillä piipahdimme myös kirkossa ottamassa kuvia. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kävimme siellä yhdessä. Olin onnessani nähdessäni kirkon seinällä vihkiryijyn. Vaikkei se olekaan se minulle tuttu Elimäen kirkon vihkiryijy niin olen onnellinen, että tämä pala vanhaa traditiota voi silti olla osa meidän vihkimistämme. Kirkko oli sisältä ihanan kotoisa ja harmittelinkin, ettei minulla ollut puhelimen kameraa parempaa kalustoa mukana, sillä olisin voinut räpsiä kuvia kirkon yksityiskohdista koko iltapäivän.

Kirkossa sisälläni vallitsi rauha ja pisteenä i:n päälle oli vielä poistuttaessa ovenkamanan teksti jonka näet tuossa edellisessä kuvassa. Itse uskovaisena sain siitä suunnattomasti lohtua. Vaikka kaikki menisi pieleen ja juhlat pitäisi perua, meidät kyllä silti vihittäisiin 2.2.2020 Joensuun kirkossa. Mennään sitten sen päälle vaikka kahville jonnekin, jos ei ole muuhun varaa.

♡ R

P.S. Äiti lupasi leipoa kuivakakkuja. Niitä ei kuulemma kukaan ikinä syö, mutta eivät voi väittää ettei pöydässä olisi syötävää.