Häämasennusta pakoon
Hääjärjestelyt eivät aina ole sitä vaaleanpunaista ällömakeaa hattaraa, jota ympäröivä mediamaailma suoltaa. Someen annetaan usein siloiteltu kuva ja ongelmista ei puhuta (joskin tämä kulttuuri on toivon mukaan jo murtumassa). Kaiken stressin keskellä on hyvä ottaa aikaa myös sekä itselle että parisuhteelle.
Tämä blogaus ei ehkä aivan suoraan iske häähumun ytimeen. Se on silti sitäkin tärkeämpi ja etenkin häämasennuksen. Puhuisin kohdallani kirjaimellisesti häämasennuksesta, sillä huomasin masennuksesta kärsineenä pysyvän alakulon taas nostavan päätään. Kun kaikki tässä häämaailmassa ei ollutkaan sitä vaaleanpunaista ja ihanaa, vaan raadollisen raha- ja kulutuskeskeistä.
Krista-kaasoni kysyi, mitä voisi häiden eteen tehdä ja auttaa juuri nyt. Enpä oikein tiennyt itsekään. Valtaosa työstä kun kaatuu viimeisiin kuukausiin itse tehdessä. Ahdistus vain kasvaa kun sitä työmäärää pohtii. Eräs ystäväni ilmoitti menevänsä myös naimisiin ensi vuonna. Ehkä hänen innostuksensa kontrasti omaan olotilaani kasvatti masennustani entisestään, mutta toivottavasti myös hänen intonsa voisi tarttua minuun. Toivottavasti en sentään tartuta masennustani häneen.
Niinpä lähdimme perheeni mökille vähän irralleen kaikesta stressistä. Koirat jäivät vanhemmilleni mummolaan hoitoon ja saimme näin tilaa ihan vaan meille kahdestaan rentoutumisaikaa yhdessä. Vaikkei säät ole nyt suosineet ihan samaan tapaan kuin viime vuonna niin kyllä se takkatuli ja järvimaisema rentouttaa pilvisenäkin päivänä. Oma tila ja oma rauha.
Juuri nyt ei tarvitse tehdä yhtään mitään, ei suunnitella yhtään mitään. Nyt vain ollaan ja katsellaan sitä miten maailma pysyy pystyssä ihan pitelemättäkin. Pihapöntöstä kuuluu sirkutusta. Siellä on vihersiepon pesä. Sinne molemmat lintuvanhemmat kuskaavat pienokaisille ruokaa.
Opinnot kyllä seurasivat mukana mökille sen verran meillä molemmilla, että klassikkokurssien kirjalistoja ollaan kahlailtu täälläkin läpi. Minulla: Balzacin Ukko Goriot, Brontën Humiseva harju ja Ibsenin Nukkekoti. Timolla: Canthin Työmiehen vaimo, Jotunin Arkielämää ja Lehtosen Putkinotko.
Täällä lähinnä kirjat, lautapelit ja radio toimivat viihdykkeinä, joten turhat ärsykkeet ovat vähissä. Sähköä on aurinkopaneelin kautta sen verran, että puhelinta lataa ja lukuvalon sytyttää. Se riittää vallan mainiosti täällä luonnon helmassa.
Tämä blogaus ei ehkä aivan suoraan iske häähumun ytimeen. Se on silti sitäkin tärkeämpi ja etenkin häämasennuksen. Puhuisin kohdallani kirjaimellisesti häämasennuksesta, sillä huomasin masennuksesta kärsineenä pysyvän alakulon taas nostavan päätään. Kun kaikki tässä häämaailmassa ei ollutkaan sitä vaaleanpunaista ja ihanaa, vaan raadollisen raha- ja kulutuskeskeistä.
Krista-kaasoni kysyi, mitä voisi häiden eteen tehdä ja auttaa juuri nyt. Enpä oikein tiennyt itsekään. Valtaosa työstä kun kaatuu viimeisiin kuukausiin itse tehdessä. Ahdistus vain kasvaa kun sitä työmäärää pohtii. Eräs ystäväni ilmoitti menevänsä myös naimisiin ensi vuonna. Ehkä hänen innostuksensa kontrasti omaan olotilaani kasvatti masennustani entisestään, mutta toivottavasti myös hänen intonsa voisi tarttua minuun. Toivottavasti en sentään tartuta masennustani häneen.
Niinpä lähdimme perheeni mökille vähän irralleen kaikesta stressistä. Koirat jäivät vanhemmilleni mummolaan hoitoon ja saimme näin tilaa ihan vaan meille kahdestaan rentoutumisaikaa yhdessä. Vaikkei säät ole nyt suosineet ihan samaan tapaan kuin viime vuonna niin kyllä se takkatuli ja järvimaisema rentouttaa pilvisenäkin päivänä. Oma tila ja oma rauha.
Juuri nyt ei tarvitse tehdä yhtään mitään, ei suunnitella yhtään mitään. Nyt vain ollaan ja katsellaan sitä miten maailma pysyy pystyssä ihan pitelemättäkin. Pihapöntöstä kuuluu sirkutusta. Siellä on vihersiepon pesä. Sinne molemmat lintuvanhemmat kuskaavat pienokaisille ruokaa.
Opinnot kyllä seurasivat mukana mökille sen verran meillä molemmilla, että klassikkokurssien kirjalistoja ollaan kahlailtu täälläkin läpi. Minulla: Balzacin Ukko Goriot, Brontën Humiseva harju ja Ibsenin Nukkekoti. Timolla: Canthin Työmiehen vaimo, Jotunin Arkielämää ja Lehtosen Putkinotko.
Täällä lähinnä kirjat, lautapelit ja radio toimivat viihdykkeinä, joten turhat ärsykkeet ovat vähissä. Sähköä on aurinkopaneelin kautta sen verran, että puhelinta lataa ja lukuvalon sytyttää. Se riittää vallan mainiosti täällä luonnon helmassa.
Muistakaa hengittää
♡R
Kommentit