Häämarssihuolesi kaikki heitä

Kohta räiskyvää avioelämää takana yksi viikko ja on viimein aika lopettaa radiohiljaisuus. Facebookin ja Instagramin puolella kuvia hääpäivästämme on näkynyt jo hieman, mutta nyt on viimein aika ryhtyä ruotimaan asioita yksi palanen kerrallaan. Tekisi mieli alkaa puhua ensimmäisenä pitkään salassa pidetystä hääpuvusta.

Haluan kuitenkin aloittaa sillä, ettei kaikki mennyt kuten Strömsössä. On paljon asioita, jotka yksinkertaisesti unohtuivat. Ne ovat asioita, jotka hieman toki itseä ehtivät harmittaa, mutta oikeasti niillä ei ole mitään merkitystä. Tällä haluan rohkaista häitään suunnittelevia rentouteen: Kaikki ei tule menemään kuten olette suunnitelleet, mutta silti päivä pysyy yhtä taianomaisena.

Nyt kerronkin joitakin asioita, jotka unohtuivat tai menivät mönkään. Osa niistä onneksi myös ratkesi viimemetreillä ihmeellisen ihanilla tavoilla.

1. Häämarssi
Vielä viimeisinä päivinäkään en lakannut murehtimasta häämarssia. Syynä tähän oli, suutarin lapsilla ei ole kenkiä (isäni on eläköitynyt kanttori). Seurakunnan puolesta kanttori ei ollut tiedossa vielä viikkoakaan ennen häitä ja jouduinkin tässä vaiheessa ottamaan ohjat omiin käsiini. Ystävämme Petteri hoitikin upeasti häidemme musiikit. Mennessä kuulimme vanhempieni häämarssina toimineen Bachin Airin (kuullaan yleensä useammin hautajaisissa). Poistumismusiikiksi olimme toivoneet Shoren Concerning Hobbits. Hieman itseironiaa meiltä, kun olemme niin lyhyitä.

2. Häälapaset
Timon häälapaset unohtuivat kaason ja bestmanin autoon kuvausreissulla ennen vihkimistä. Tämä harmitti lähinnä kirkosta poistumisessa otetuissa valokuvissa. Siinä hetkessä sitä ei huomannut ollenkaan. Jälkikäteen toki harmittaa, mutta olisihan siinä ollut paljon enemmänkin ja pahempia unohdettavia asioita: sormus, vaimo, housut...



3. Hääkarkit
Olimme tehneet ihanat hääkarkit Timon kanssa. Niissä oli Alku-kermatoffeet ja muumilainaukset pienissä nyssäköissä kera napin. Olimme suunnitelleet, että hääkarkit olisi jaettu vieraille heidän saapuessaan hääpaikalle. Näin oli myös Timon bestman ymmärtänyt, mutta kaasoni oli jostakin syystä kieltänyt häntä jakamasta, sillä hääkarkit kuulemma yleensä jaetaan juhlan päätteeksi. Moni kesken juhlan lähtenyt vieras ei siis huomannut napata hääkarkkia mukaan, mikä oli harmi.




4. Sää
Saatiin lunta, muttei ihanaa pakkaskeliä. Räntää räimi ja se aiheutti omat ongelmansa.

Ihana ystäväni Saara laittoi minulle aivan ihanasti hiukset hääpäivänä. Puhelin piippasi kuitenkin hänen viimeistellessään kampaustani, että kaaso ja bestman olivat tulleet hakemaan meitä hääkuvaan. Siinä vaiheessa teinkin siis vain pikameikkauksen, jonka lopulta viimeistelin autossa. Kaikki hienot suunnitelmat oli sivuutettava. Onneksi olin Baarimusikaalissa oppinut meikkaamaan nopeasti 😅 Harmittavasti sää ei suosinut hääkuvauksessa, vaan taivas räimi räntää. Kiharat kuitenkin palautuivat sopivasti. Saara oli varautunut vielä ennen vihkimistä sekä juhlan edetessä korjailemaan kampausta ja minullakin oli laukussa meikit mukana. En kuitenkaan missään välissä tukeutunut näihin. En halunnut vetäytyä ja jäädä paitsi mistään meikin tai hiusten takia.

5. Eväät hotelliin
Unohdimme suunnittelemamme eväät. Nyt jälkikäteen ärsyttää, että olin niin kiltti etten viitsinyt pompottaa ketään enää siinä vaiheessa tuomaan meille ruokaa. Hääyötä säesti siis hieman vatsan kurina, kun kumpikaan meistä ei oikein saanut hääjuhlan aikana syödäkseen. Hyvin suunniteltu on vain puoliksi tehty. Se tekeminen täytyy vielä muistaa.

6. Häätanssi
Tajusin juhlien loppupuolella, että hääparin häätanssi on varmaankin unohtunut kokonaan ohjelmasta. Juhlapaikallammehan ei saanut tanssia, mutta hääparin tanssi oli poikkeus. Samaan aikaan huomasin isäni istuvan pianon ääressä. Arvasinkin, että jos vain alkaisin tanssimaan Timon kanssa, isäni kyllä alkaisi soittamaan. Tanssimme olikin pääosin hassuttelua, eikä niinkään ällösöpöä halailua. Sinällään siis tämä meni juuri niin kuin elokuvissa.

Lopulta siis kaikki hyvin. Naimisiin päästiin vaikka pikkuseikat unohtuivat tai menivät mönkään matkan varrella. Vieraat ovat kehuneet pitkin viikkoa näitä erilaisia häitä, jotka olivat täynnä naurua ja hyvää mieltä. Vielä häitään suunnitteleville morsiamille sanonkin, että rentoutukaa. Uskaltakaa hääpäivänä vain hypätä kyytiin ja nauttikaa joka hetkestä.

♡ Rouva Villanen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Häidemme juomista – support your local

Kiitollinen kaikesta