Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2020.

Häämarssihuolesi kaikki heitä

Kuva
Kohta räiskyvää avioelämää takana yksi viikko ja on viimein aika lopettaa radiohiljaisuus. Facebookin ja Instagramin puolella kuvia hääpäivästämme on näkynyt jo hieman, mutta nyt on viimein aika ryhtyä ruotimaan asioita yksi palanen kerrallaan. Tekisi mieli alkaa puhua ensimmäisenä pitkään salassa pidetystä hääpuvusta. Haluan kuitenkin aloittaa sillä, ettei kaikki mennyt kuten Strömsössä. On paljon asioita, jotka yksinkertaisesti unohtuivat. Ne ovat asioita, jotka hieman toki itseä ehtivät harmittaa, mutta oikeasti niillä ei ole mitään merkitystä. Tällä haluan rohkaista häitään suunnittelevia rentouteen: Kaikki ei tule menemään kuten olette suunnitelleet, mutta silti päivä pysyy yhtä taianomaisena. Nyt kerronkin joitakin asioita, jotka unohtuivat tai menivät mönkään. Osa niistä onneksi myös ratkesi viimemetreillä ihmeellisen ihanilla tavoilla. 1. Häämarssi Vielä viimeisinä päivinäkään en lakannut murehtimasta häämarssia. Syynä tähän oli, suutarin lapsilla ei ole kenkiä (isäni on

Kiitollinen kaikesta

Kuva
Emme olisi mitenkään selvinneet häistä ilman laajaa ja osaavaa häätiimiämme, joka koostui sekä lukuisista bestmaneista ja kaasoista, kuin myös muistakin läheisistä ystävistä, jotka kantoivat oman kortensa tähän isoon kekoon. Nämä häät todellakin järjestettiin talkoovoimin ja jokainen on kiitoksensa ansainnut.  Kuva: Oona Heikkinen Kaasot ja bestmanit huolehtivat upeasti asioista niin, että saatoimme viettää häitä edeltävän yön kotona stressaamatta eikä juhlapaikalla järjestelyitä nyhertäen. Samoin jälkisiivous jäi heidän kontolleen ja saimme kaikessa rauhassa viettää hääyötämme hotellilla. Myös hääjuhlan aikana saimme olla matkustajia, eikä tarvinnut huolehtia enää mistään. Kiitos Emppu, Oona, Krista, Lilli, Kietsu, Teemu, Mika ja Jatsi.  Myöhemmin keväällä – kunhan pöly tässä ehtii vähän laskeutua – järjestämme kiitosjuhlan kaasoille ja bestmaneille. Lisäksi olen luvannut kaikkien kaasojen ja bestmanien saavan itsensä näköiset villasukat jalkoihinsa kiitoslahjana. Tällä