Villasethäät

Isin sylissä muumeja oli turvaisaa katsella pienestä pitäen Muumit. Ne ovat olleet lähellä sydäntäni pienestä pitäen. Luulen, että vaikka se japanilais-suomalais-hollantilainen animaatio muumeista tulikin ulos siinä 90-luvun alkupuolella (aivan kuten minäkin), niin muumit ovat paljon enemmän kuin vain sukupolvikysymys Suomessa. Myös Timo muistaa lapsuudestaan muumit ja etenkin jotkut jaksot ovat elävinä muistoissa. Niitä samoja muumejahan me tapitimme jo pienenä, mutta eri osoitteissa. Oheisissa kuvissa on nähtävillä hyvin varhainen muumialtistukseni ja siitä se ajatus kai sitten lähti. Jo nuorena neitokaisena ihastuin animaatioista etenkin Muumipapan urotyöt -teokseen perustuviin jaksoihin, joissa Muumipappa tarinoi nuoruudestaan. Jotenkin aina minua miellytti se miten tarinoiden hahmojen vanhemmat jotenkin loivat pohjaa olemuksellaan jälkeläisilleen. Ehkä suloisinta oli Hosulin ja Sosulin häät, joissa nuoripari vaihtoi nappeja. Siitä lähtien aloinkin haaveilla, että jo

Viimeeksi kerroin  viikingeistä  kiinnostuksen kohteena ja sen näkymisestä häissä. Tällä kertaa otan puheeksi villan ja villasukat. Miksi villa? Kyse ei ole yksinomaan uudesta sukunimestä, Villanen. Olen aina ollut ikuinen romantikko ja aina ihastuessani johonkuhun olen neulonut hänelle villasukat. Monet villasukat ehdin neulomaan ennen kuin tutustuin Timoon. Lisäksi en enää juurikaan käytä muita sukkia. Kesät talvet jalassa on aina villasukat tai sitten ei sukkia ollenkaan. Olenkin moneen otteeseen jo sivunnut tietoa siitä, että olen neulonut morsiuspukuni itse villasta. Valitettavasti valokuvaa joudutte vielä odottelemaan, mutta arkistojen kärköistä olen kaivanut "making of" kuvia (pahoittelen laatua viiden vuoden takaa). Siitä se lähtee Hääpukuun soveltamani ohje löytyy Novitan 7 Veljestä -lehdestä (2012). Valitettavasti kyseinen malli ei näyttäisi olevan esillä Novitan neuleohje -palvelussa tällä hetkellä. Arkistosta  se kuitenkin löytyy. Otin inspiraation oh

Näissä teemaltaan hieman erilaisissa häissä ei nähdä morsiusparin yllä sitä perinteistä blingblingiä. Tällä kertaa kerron yhdestä kantavista teemoista – viikingeistä. Innostuin jo viiden vanhana viikingeistä. Siinä missä muut tytöt pukeutuivat naamiaisiin prinsessoiksi, vedin itse kypärän päähän ja kilpineidon vermeet ylleni. Lapsenahan en katsonut lainkaan niitä perinteisiä disney-prinsessa elokuvia, vaan lemppareihini valikoitui Mulan ja Pocahontas vahvoine naispääosineen. Isoveljeni kanssa hakattiin toisiamme boffer-miekoilla ja viimeistään Sormusten Herra vei sydämen lopullisesti fantasialle. Vasta 2013 alkanut Viikingit tv-sarja palautti minut takaisin alkuperäisen inspiraationi lähteelle: skandinaaviseen mytologiaan ja viikinkeihin. Näistä haaveilen vielä jonakin päivänä kirjoittavani fantasiakirjan ja joitakin luonnoksia onkin jo työn alla. Kirjallisuuden ja karjalan kielen opinnoissa olen päässyt syvälle myös samana aikana vaikuttaneisiin myytteihin täällä Suomen itärajan t

Minä olen Rebekka 27-vuotias kirjallisuuden, mediakulttuurin ja viestinnän sekä suomen kielen opiskelija Itä-Suomen yliopistosta. Rakastan elokuvia, kirjoja ja olin viikinki-intoilija jo lapsena. Siinä missä muut pukeutuivat prinsessoiksi naamiaisissa niin minä olin kilpineito. Siinä varmaan joku pohja-ajatus näihinkin häihin. Aina kun ihastuin johonkuhun, neuloin hänelle villasukat. Monien villasukkien jälkeen tapasin miehen, jolle en ehtinyt edes ensimmäistä paria neuloa ennen kuin lempi jo leimahti. Minulla on myös kaksi koiraa englanninkääpiöterrierit Einstein ja Edison, joista kuitenkin Edison on jo suvereenisti valinnut Timon omistajakseen. Sulhaseni Timo on puolestaan 33-vuotias englannin kielen kääntäjäopiskelija samoin kuin minäkin Itä-Suomen yliopistosta. Timolla opinnot ovat loppusuoralla, kun itse vasta aloittelen kandia syksyllä. Hän myös pitää elokuvista ja videopeleistä. Mökkeily kesällä luonnon rauhassa ja matkustaminen ulkomaille seikkailuihin ovat yhteisiä intohim

Vai tiedänkö sittenkään edes sitä, milloin se alkoi. Alkoiko se sormuksesta Kreikassa tähtitaivaan alla, vai sittenkin mökkilaiturilla täysikuuta katsellen? Kenties se alkoi ystävällisistä kasvoista lempikahvilassani tai ehkä vieläkin aikaisemmin. Ehkä silloin, kun sanoin ystävälleni juuri sisään astuneen miehen muistuttavan cockerspanielia. Oli miten oli, hyvä että alkoi. Päätinpä nyt siis pyöräyttää blogin häävalmistelujen tallentamista varten. Heti varoituksen sana siitä, että olen aina ollut hyvä aloittamaan päiväkirjoja, mutta monesti sellaisen pitäminen on jäänyt parin ensimmäisen sivun jälkeen. Toivottavasti nyt teen poikkeuksen. Jotenkin aina inspiraatiota etsiessäni olen törmännyt siihen stereotyyppiseen hääoletukseen (kesä, kukkia, silkkiä, tyttömäistä, prinsessa, blingbling...). Talvi, villa, muumit ja viikingit eivät taida olla kaikkien listalla ensimmäisenä samaan tapaan kuin meillä? Pahin virheeni taisi olla ostaa häälehti, kun aloin niin valtavasti epäröidä.