Miten me tavattiin

Minä olen Rebekka 27-vuotias kirjallisuuden, mediakulttuurin ja viestinnän sekä suomen kielen opiskelija Itä-Suomen yliopistosta. Rakastan elokuvia, kirjoja ja olin viikinki-intoilija jo lapsena. Siinä missä muut pukeutuivat prinsessoiksi naamiaisissa niin minä olin kilpineito. Siinä varmaan joku pohja-ajatus näihinkin häihin. Aina kun ihastuin johonkuhun, neuloin hänelle villasukat. Monien villasukkien jälkeen tapasin miehen, jolle en ehtinyt edes ensimmäistä paria neuloa ennen kuin lempi jo leimahti. Minulla on myös kaksi koiraa englanninkääpiöterrierit Einstein ja Edison, joista kuitenkin Edison on jo suvereenisti valinnut Timon omistajakseen.

Sulhaseni Timo on puolestaan 33-vuotias englannin kielen kääntäjäopiskelija samoin kuin minäkin Itä-Suomen yliopistosta. Timolla opinnot ovat loppusuoralla, kun itse vasta aloittelen kandia syksyllä. Hän myös pitää elokuvista ja videopeleistä. Mökkeily kesällä luonnon rauhassa ja matkustaminen ulkomaille seikkailuihin ovat yhteisiä intohimojamme. Tietysti myös yhteinen teatteriharrastuksemme yhdistää. Jos valittavissa on romanttiset illallistreffit kaupungilla tai viiniä ja lautapelejä kotona niin jälkimmäinen on ehdottomasti valintamme.

Jos olisin tiennyt, että "se oikea" löytyy Joensuun ylioppilasteatterista, olisin mennyt sinne jo heti aloittaessani aiempia opintojani fysiikan puolella. Ehkä olisin niin löytänyt oikean reitin humanistien pariin jo aiemmin ja välttynyt viiden vuoden hukkareissulta luonnontieteiden maailmassa.


Näin Timon ensimmäisen kerran jo ylioppilasteatterin valintatilaisuudessa, jonne hän oli tullut tutustumaan uusiin ylioppilasteatterilaisiin. En tosin muista häntä sieltä. Muistan vain, että nurkassa istui Unto ja joku muu nörtti. Ensimmäinen kirkas muistikuva sulhasestani minulla on valintakokeiden jälkeen jatkoilta Kerubita. Timo saapui kabinettiin ja olin hiprakan siinä vaiheessa, että aloin luettelemaan miltä koiraroduilta kukin mielestäni näyttää. Juuri sillä hetkellä tämä komea muotovalio cockerspanieliuros asteli ovesta sisään.

Tutustumaan pääsimme yhteisen mykkämusikaaliproduktion myötä. Paniikkihäiriöni melkein esti minua lähtemästä mukaan, mutta lopulta uskaltauduin hieman myöhässä ilmaantumaan ensimmäiselle kokoontumiskerralle, jota vietettiin kaasoni ja Timon bestmanin kodissa. Saapuessani istahdin lattialle, sillä eräs cockerspanieli oli jo laskettu sohvalle. Jo tuosta illasta eteenpäin viestittelimme.

Eräänä iltana sain paniikkikohtauksen Joensuun Coffee Housessa ja jumituin niille sijoilleni ahdistuneena istumaan. Selasin ketä tuttuja ja turvallisia ihmisiä olisi onlinessa, joille voisin puhua olostani. Siellä oli Timo, joka suoraan ilmoitti voivansa tulla luokseni. Pian prinssini saapuikin sinisellä Nopsallaan polkien pelastamaan neidon hädästä. Jos hän olisi tiennyt mihin tuo ilta johtaa, hän olisi omien sanojensa mukaan polkenut vielä vähän lujempaa.

Kahvilasta tulikin meille tärkeä paikka, jossa vietämme yhä viikottain paljon aikaa opiskellen ja pelaillen. Ajan kanssa me molemmat rakastuimme siihen, kuinka hyvä olla meillä oli toistemme seurassa.

♥️ R