Polttarit

Tässä välissä on joulu lusittu ja vuosikymmenkin ehtinyt vaihtua. Paljon olisi kirjoitettavaa niistäkin,
mutta yritän pysyä lujana ja tiukasti tämänkertaisessa aiheessa. Nimittäin viime viikonloppuna olleissa polttareissa.


Kovasti ajankohtaa oli yritetty sumuttaa minulta. Tottakai se oli myös toiveeni. Kuitenkin sisälläni asusteleva pieni Sherlock Holmes oli herännyt ja tarkkaili aivan liikaakin. Saattoi myös kurkistaa sulhasen kalenteriin jossakin välissä... Se ei siltikään yllätystä yhtään latistanut.

Kaikista eniten odotin sitä, että oikeasti saan tavata rakkaita nuoruuden ystäviäni, joita en ole maantieteellisen etäisyyden, kiireiden ja kaikkien muidenkin syiden vuoksi nähnyt pitkään aikaan. Heidän ottaminen osaksi tätä polttariporukkaa oli ehdottomasti parasta. Harmillisesti osa rakkaista oli sairaana juuri kyseisenä viikonloppuna, joten heitä näen vasta häissä, mutta tälläkin porukalla oli aivan mahtavaa.

Sain hetken aikaa pakata laukkuuni kaiken, mitä yöpymiseen tarvitaan sekä rennot vaatteet ja tarpeeksi lämmintä ulkoiluun. Matkaan lähti siis hammasharja, yöpaita, villasukat, peseytymisvälineet ja tietysti Dumbo, jonka sulhaseni Timo antoi minulle joululahjaksi. Tiesin, että uni ei ehkä tule oudossa paikassa helposti, joten halikaveri olikin yölle enemmän kuin tarpeellinen.

Pakkauduimme autoon ja matka alkoi Joensuun lumisen maiseman lävitse kohti Polvijärveä. Polttariseurue oli varannut meille huvilan lomakeskus Huhmarista. Luvassa oli joitakin tehtäviä suoritettavaksi lumisessa metsässä. Sen päälle hyvää ruokaa ja lautapelailua. Kaiken kruunasi morsiussauna. Jopa lempijuomaani oli askarreltu uusi etiketti häälogoamme käyttäen.

Paras hetki kuitenkin oli, kun sain sytyttää takkaan tulen. Se on itselleni hyvin meditatiivinen hetki. Hetki jota rakastan mökillä ollessa. Pieni savun haju nenässä ja sielu lepää katsellessa liekkejä, jotka vähitellen leviävät ja tarttuvat halkoihin.

Polttareiden suunnittelussa on mielestäni tärkeintä ottaa huomioon morsiamen mieltymykset. Rauhallinen yhdessäolo traditioiden ja lempipuuhan merkeissä oli juuri se, mitä tässä vaiheessa tarvitsin nostamaan sitä häätunnelmaa, jota tämä tammikuu kovasti kaipaa.



Tunsin itseni saunassa varsinkin 100% morsiameksi, aivan neulastenpistelemää takalistoani myöten.
Aivan upeista polttareista saan kiittää tätä aivan ihanaa ryhmää elämäni tärkeitä naisia.

♡ R

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Häidemme juomista – support your local

Häämarssihuolesi kaikki heitä

Kiitollinen kaikesta