Hääpainajaiset osa 1
Uskallan väittää, että meillä kaikilla morsiamilla on niitä. Ajattelin nyt jakaa viimeisimmän viimeöisen, jotta myös sinun mielikuvituksesi voisi saada niistä inspiraatiota omien painajaisten muodostamiseen. Nimesin blogauksen "osa 1." koska uskallan väittää, että näitä surkuhupaisia komedioita ehtii vielä viimeisten 3 kk aikana tulla monin verroin lisää jaettavaksi.
Kaikki lähtee siitä, etten unessa ollutkaan Joensuussa vaan lapsuudenkotipaikkakunnallani Elimäellä. Syy miksi tämä on painajainen paljastuu täältä. Kirkon eteisessä odoteltiin isäni kanssa. En ollut päässyt näkemään juhlapaikkaa ollenkaan ja vaikka suunnitelmissa oli ottaa kuvat ennen vihkimistä niin niitä ei ollut otettu. Pyysin kaasoa tuomaan meikkipussin, mutta se kuulemma jäi Joensuuhun. Eli kasvojeni arpia ei peitä mikään.
Sitten alkoi joku superstereotyyppinen häämarssi soimaan. Olen viimepäivät kriiseillyt häämarsseja, kun tuntuu ettei mikään sovi häittemme habitukseen. Isä jostain kumman syystä heittää ihan kamalan kestokassin olalleen, kun oli tuomassa jotain häihin ja unohti jättää kassin juhlapaikalle tai edes äidille. Sitten isä harppoo ihan liian pitkiä askeleita ihan liian nopeasti. Samaan aikaan huomaan että puvustani on päättelemättä ties kuinka monta langanpätkää, jotka hapsottavat minne sattuu.
Lopulta sulhanen on minua vastassa... Punaisessa t-paidassa ja pieruverkkareissa. Kun kysyn mitä varten hän on jättänyt hankitun puvun laittamatta päälleen, hän tokaisee "Nämä tuntui mukavammilta".
Niin että tuosta ei voi kuin parantaa. Tuon unen häissä itkin vääristä syistä. Katsotaan millainen filmi on säästetty ensiyölle.
♡R
Kaikki lähtee siitä, etten unessa ollutkaan Joensuussa vaan lapsuudenkotipaikkakunnallani Elimäellä. Syy miksi tämä on painajainen paljastuu täältä. Kirkon eteisessä odoteltiin isäni kanssa. En ollut päässyt näkemään juhlapaikkaa ollenkaan ja vaikka suunnitelmissa oli ottaa kuvat ennen vihkimistä niin niitä ei ollut otettu. Pyysin kaasoa tuomaan meikkipussin, mutta se kuulemma jäi Joensuuhun. Eli kasvojeni arpia ei peitä mikään.
Sitten alkoi joku superstereotyyppinen häämarssi soimaan. Olen viimepäivät kriiseillyt häämarsseja, kun tuntuu ettei mikään sovi häittemme habitukseen. Isä jostain kumman syystä heittää ihan kamalan kestokassin olalleen, kun oli tuomassa jotain häihin ja unohti jättää kassin juhlapaikalle tai edes äidille. Sitten isä harppoo ihan liian pitkiä askeleita ihan liian nopeasti. Samaan aikaan huomaan että puvustani on päättelemättä ties kuinka monta langanpätkää, jotka hapsottavat minne sattuu.
Lopulta sulhanen on minua vastassa... Punaisessa t-paidassa ja pieruverkkareissa. Kun kysyn mitä varten hän on jättänyt hankitun puvun laittamatta päälleen, hän tokaisee "Nämä tuntui mukavammilta".
Niin että tuosta ei voi kuin parantaa. Tuon unen häissä itkin vääristä syistä. Katsotaan millainen filmi on säästetty ensiyölle.
♡R
Kommentit