Villasethäät

Laitoinkin jo aiemmin postauksessa 9 kuukautta häihin ajatuksia kutsuihinkin liittyen. Ajattelin avata sitä nyt hieman lisää. Kirjallisuuden opiskelijana olen vaikean tehtävän edessä – kutsutekstit olisi valmisteltava. Kesä lähestyy ja pian onkin jo aika, kun kutsut pitäisi toimittaa/lähettää. Ongelma ei enää ole vieraslista, joka on tiivistynyt napakkaan 60-70 hengen juhlaan. Pikemminkin pulmana päässäni pyörii se miten kaiken sen informaation saisi sisällytettyä kutsuihin. Onneksi tehdyt korttipohjat antavat mahdollisuuden jopa vihkosen muotoon rakentuvalle kutsulle. Perinteiset asiat jotka pitäisi saada kutsuun mahtumaan selkeästi: Keiden häät Milloin Missä Kenelle ilmoittaa mihin mennessä tulostaan ja allergioistaan Niissäkin jo riittäisi, vaan eipä lopu. Seuraavat menevätkin jo hankalammiksi.  Villasukkapukukoodi, rennon juhlavaa Emme tarjoa lämmintä ruokaa, tarjolla on kakkukahvit ja pikkusuolaista Oma muumimuki mukaan (ei pakko, mutta mukava yksityiskoh...

Juhlakaupunki valikoitui häillemme ensimmäisten asioiden joukossa. Blogiaiheena tämä aihe on kuitenkin saanut kypsyä kauan. Vasta viime päivinä olemme alkaneet pohtimaan syvällisemmin juhlakaupungin merkitystä niin perinteiden, omien tunteidemme kuin käytännön näkökulmasta. Perinteisiin kuuluu usein hääjuhlan vietto morsiamen koti- tai synnyinpaikkakunnalla. Olen lähtöisin itse Elimäeltä, nykyiseen Kouvolaan kuuluvalta kylältä kuutostien varresta. Isäni on kanttori ja lapsuuteni aikaan hän työskenteli juuri Elimäen seurakunnassa. Siten kirkko tuli tutuksi tarinoineen ja kasvoinkin urkupenkillä ja kaiken maailman mummokerhoissa värityskirjaa väritellen. Muistan kuinka kylällä seisova upea Suomen vanhin yhä käytössä oleva puinen ristikirkko sai toimia vihkipaikkana sisarelleni. Aina haaveilin, että seinällä oleva vihkiryijy kerran levitettäisiin alttarin eteen minun hääpäivänäni. Olin haaveillut häistä niin Arboretum Mustilassa kuin Moision kartanossakin.  Elimäen...

Siinähän ajassa pykäisi maailmaan vielä lapsenkin, mutta jos nyt jätetään se kuitenkin tekemättä tässä välissä. 9 kuukautta. Saako panikoida? Panikoin silti. Viime päivinä blogi on viettänyt hiljaiseloa. Opinnoissa on ollut kasa niin toinen toistaan ahdistavampia ja kuormittavampia hommia, että on ollut paras lykätä muita asioita vain eteenpäin. Se on kuitenkin näin stressisieluisena paniikkipalleroisena todettava ettei häiden suunnittelu ole ollut ruusuilla tanssimista viime päivinä. Ensimmäisen kerran on jopa tullut päästettyä suusta sulhaselle, että jospa unohdettaisiin koko naimisiin meneminen, kun häät ovat ahdistaneet niin paljon. Ehkä ahdistusta ei olisi näin paljon jos budjettia olisi enemmän ja siten itse tehtävää vähemmän. Silti vaikka nyt voittaisin lotossa, en kaataisi rahojani häihin, vaan todennäköisesti menisin ihan samalla suunnitelmalla läpi harmaan kiven. Raha ei tuo onnea.  Oleellisimmat ovat kuitenkin jo rasiassa odottamassa häitä. Minun sormukseni ...

Isin sylissä muumeja oli turvaisaa katsella pienestä pitäen Muumit. Ne ovat olleet lähellä sydäntäni pienestä pitäen. Luulen, että vaikka se japanilais-suomalais-hollantilainen animaatio muumeista tulikin ulos siinä 90-luvun alkupuolella (aivan kuten minäkin), niin muumit ovat paljon enemmän kuin vain sukupolvikysymys Suomessa. Myös Timo muistaa lapsuudestaan muumit ja etenkin jotkut jaksot ovat elävinä muistoissa. Niitä samoja muumejahan me tapitimme jo pienenä, mutta eri osoitteissa. Oheisissa kuvissa on nähtävillä hyvin varhainen muumialtistukseni ja siitä se ajatus kai sitten lähti. Jo nuorena neitokaisena ihastuin animaatioista etenkin Muumipapan urotyöt -teokseen perustuviin jaksoihin, joissa Muumipappa tarinoi nuoruudestaan. Jotenkin aina minua miellytti se miten tarinoiden hahmojen vanhemmat jotenkin loivat pohjaa olemuksellaan jälkeläisilleen. Ehkä suloisinta oli Hosulin ja Sosulin häät, joissa nuoripari vaihtoi nappeja. Siitä lähtien aloinkin haaveilla, että jo...

Viimeeksi kerroin  viikingeistä  kiinnostuksen kohteena ja sen näkymisestä häissä. Tällä kertaa otan puheeksi villan ja villasukat. Miksi villa? Kyse ei ole yksinomaan uudesta sukunimestä, Villanen. Olen aina ollut ikuinen romantikko ja aina ihastuessani johonkuhun olen neulonut hänelle villasukat. Monet villasukat ehdin neulomaan ennen kuin tutustuin Timoon. Lisäksi en enää juurikaan käytä muita sukkia. Kesät talvet jalassa on aina villasukat tai sitten ei sukkia ollenkaan. Olenkin moneen otteeseen jo sivunnut tietoa siitä, että olen neulonut morsiuspukuni itse villasta. Valitettavasti valokuvaa joudutte vielä odottelemaan, mutta arkistojen kärköistä olen kaivanut "making of" kuvia (pahoittelen laatua viiden vuoden takaa). Siitä se lähtee Hääpukuun soveltamani ohje löytyy Novitan 7 Veljestä -lehdestä (2012). Valitettavasti kyseinen malli ei näyttäisi olevan esillä Novitan neuleohje -palvelussa tällä hetkellä. Arkistosta  se kuitenkin löytyy. Otin inspir...

Näissä teemaltaan hieman erilaisissa häissä ei nähdä morsiusparin yllä sitä perinteistä blingblingiä. Tällä kertaa kerron yhdestä kantavista teemoista – viikingeistä. Innostuin jo viiden vanhana viikingeistä. Siinä missä muut tytöt pukeutuivat naamiaisiin prinsessoiksi, vedin itse kypärän päähän ja kilpineidon vermeet ylleni. Lapsenahan en katsonut lainkaan niitä perinteisiä disney-prinsessa elokuvia, vaan lemppareihini valikoitui Mulan ja Pocahontas vahvoine naispääosineen. Isoveljeni kanssa hakattiin toisiamme boffer-miekoilla ja viimeistään Sormusten Herra vei sydämen lopullisesti fantasialle. Vasta 2013 alkanut Viikingit tv-sarja palautti minut takaisin alkuperäisen inspiraationi lähteelle: skandinaaviseen mytologiaan ja viikinkeihin. Näistä haaveilen vielä jonakin päivänä kirjoittavani fantasiakirjan ja joitakin luonnoksia onkin jo työn alla. Kirjallisuuden ja karjalan kielen opinnoissa olen päässyt syvälle myös samana aikana vaikuttaneisiin myytteihin täällä Suomen itärajan t...

Minä olen Rebekka 27-vuotias kirjallisuuden, mediakulttuurin ja viestinnän sekä suomen kielen opiskelija Itä-Suomen yliopistosta. Rakastan elokuvia, kirjoja ja olin viikinki-intoilija jo lapsena. Siinä missä muut pukeutuivat prinsessoiksi naamiaisissa niin minä olin kilpineito. Siinä varmaan joku pohja-ajatus näihinkin häihin. Aina kun ihastuin johonkuhun, neuloin hänelle villasukat. Monien villasukkien jälkeen tapasin miehen, jolle en ehtinyt edes ensimmäistä paria neuloa ennen kuin lempi jo leimahti. Minulla on myös kaksi koiraa englanninkääpiöterrierit Einstein ja Edison, joista kuitenkin Edison on jo suvereenisti valinnut Timon omistajakseen. Sulhaseni Timo on puolestaan 33-vuotias englannin kielen kääntäjäopiskelija samoin kuin minäkin Itä-Suomen yliopistosta. Timolla opinnot ovat loppusuoralla, kun itse vasta aloittelen kandia syksyllä. Hän myös pitää elokuvista ja videopeleistä. Mökkeily kesällä luonnon rauhassa ja matkustaminen ulkomaille seikkailuihin ovat yhteisiä intohim...