Villasethäät

Kohta räiskyvää avioelämää takana yksi viikko ja on viimein aika lopettaa radiohiljaisuus. Facebookin ja Instagramin puolella kuvia hääpäivästämme on näkynyt jo hieman, mutta nyt on viimein aika ryhtyä ruotimaan asioita yksi palanen kerrallaan. Tekisi mieli alkaa puhua ensimmäisenä pitkään salassa pidetystä hääpuvusta. Haluan kuitenkin aloittaa sillä, ettei kaikki mennyt kuten Strömsössä. On paljon asioita, jotka yksinkertaisesti unohtuivat. Ne ovat asioita, jotka hieman toki itseä ehtivät harmittaa, mutta oikeasti niillä ei ole mitään merkitystä. Tällä haluan rohkaista häitään suunnittelevia rentouteen: Kaikki ei tule menemään kuten olette suunnitelleet, mutta silti päivä pysyy yhtä taianomaisena. Nyt kerronkin joitakin asioita, jotka unohtuivat tai menivät mönkään. Osa niistä onneksi myös ratkesi viimemetreillä ihmeellisen ihanilla tavoilla. 1. Häämarssi Vielä viimeisinä päivinäkään en lakannut murehtimasta häämarssia. Syynä tähän oli, suutarin lapsilla ei ole kenkiä (isäni on...

Emme olisi mitenkään selvinneet häistä ilman laajaa ja osaavaa häätiimiämme, joka koostui sekä lukuisista bestmaneista ja kaasoista, kuin myös muistakin läheisistä ystävistä, jotka kantoivat oman kortensa tähän isoon kekoon. Nämä häät todellakin järjestettiin talkoovoimin ja jokainen on kiitoksensa ansainnut.  Kuva: Oona Heikkinen Kaasot ja bestmanit huolehtivat upeasti asioista niin, että saatoimme viettää häitä edeltävän yön kotona stressaamatta eikä juhlapaikalla järjestelyitä nyhertäen. Samoin jälkisiivous jäi heidän kontolleen ja saimme kaikessa rauhassa viettää hääyötämme hotellilla. Myös hääjuhlan aikana saimme olla matkustajia, eikä tarvinnut huolehtia enää mistään. Kiitos Emppu, Oona, Krista, Lilli, Kietsu, Teemu, Mika ja Jatsi.  Myöhemmin keväällä – kunhan pöly tässä ehtii vähän laskeutua – järjestämme kiitosjuhlan kaasoille ja bestmaneille. Lisäksi olen luvannut kaikkien kaasojen ja bestmanien saavan itsensä näköiset villasukat jalkoihinsa kiitoslahja...

Sunnuntaina kävimme messussa kotiseurakunnassamme. Se olikin ensimmäinen kerta, kun kävimme messussa vihkikirkossamme. Tällä kertaa syynä kuitenkin oli se, että halusimme itse olla paikalla, kun esirukouksessa rukoillaan tulevan avioliittomme puolesta. Vaikka aamulla kovasti väsyttikin, niin kyllä kannatti lähteä käymään kirkossa. Onhan kuulutuksetkin, samoin kuten häät, vain kerran elämässä koettava asia, joten aamu-unet saivat sunnuntaina jäädä. Itse herkkänä ihmisenä liikutuin jo pelkästään kirkossa käymisestä sillä ajattelinhan minä sitä kuinka parin viikon päästä on aika astella samaisessa kirkossa alttarille. Ennen kaikkea tuntui kuitenkin hyvältä viimein kuulla oma nimensä esirukouksen aikana avioliiton yhteydessä. Se jotenkin konkretisoi mielessäni tilanteen. Suosittelemmekin kaikille kirkkohäät valinneille pariskunnille, että he menisivät kuulemaan omat kuulutuksensa. Se on oikein oiva hetki hiljentyä itsekin kaiken hulinan keskellä ja ajatella avioliittoa, eikä vain yhd...

Niin kauan kuin muistan, olen haaveillut talvihäistä. Omani ovatkin jo parin kalenteriaukeaman päässä. Aivan kuten kaikkien valintojen kohdalla on myös tässä ajankohdassa plussia ja miinuksia, joita hieman ruodin. 1. Sää Alunperin olin siinä kuvitelmassa, että talvisää on aina hyvä. Oli se sitten pilvinen, sateinen tai paisteinen niin kaikki näistä on yhtälailla hyviä vaihtoehtoja. Lumi kun tulisi taivaasta kauniin filmaattisena lumisateena. Kesällä kun sade on auttamattomasti vettä ja häät voi pilata myös tulikuuma hellekeli. Vaan eipä se näytä tässä ilmastonmuutoksen tarjoamassa talvessa olevan yksinkertaista. Olin luottanut, että kyllä se talvi tulee tänne Joensuuhun ajoissa. Nyt eletään kuitenkin jo tammikuun puolta väliä ja vesikelit ovat jo kohta sulattaneet viimeisetkin lumet. Onneksi foreca sekä ilmatieteenlaitos ovat nyt hieman lupailleet jo pakastuvaa tammikuun loppua kohti mentäessä. Eli ehkä saammekin jäälyhdyt sun muut tehtyä. 2. Riskit Tammikuun alkupuolell...

Tässä välissä on joulu lusittu ja vuosikymmenkin ehtinyt vaihtua. Paljon olisi kirjoitettavaa niistäkin, mutta yritän pysyä lujana ja tiukasti tämänkertaisessa aiheessa. Nimittäin viime viikonloppuna olleissa polttareissa. Kovasti ajankohtaa oli yritetty sumuttaa minulta. Tottakai se oli myös toiveeni. Kuitenkin sisälläni asusteleva pieni Sherlock Holmes oli herännyt ja tarkkaili aivan liikaakin. Saattoi myös kurkistaa sulhasen kalenteriin jossakin välissä... Se ei siltikään yllätystä yhtään latistanut. Kaikista eniten odotin sitä, että oikeasti saan tavata rakkaita nuoruuden ystäviäni, joita en ole maantieteellisen etäisyyden, kiireiden ja kaikkien muidenkin syiden vuoksi nähnyt pitkään aikaan. Heidän ottaminen osaksi tätä polttariporukkaa oli ehdottomasti parasta. Harmillisesti osa rakkaista oli sairaana juuri kyseisenä viikonloppuna, joten heitä näen vasta häissä, mutta tälläkin porukalla oli aivan mahtavaa. Sain hetken aikaa pakata laukkuuni kaiken, mitä yöpymiseen tarvit...

Niin se vaan paukahti jo joulukuu ja häihin on enää alle 2kk. Samanaikaisesti tuntuu, että kaikki on ihan levällään ja toisaalta loksahtelee paikoilleen. Paljon on kaikkea muutakin puuhattavaa, kuten esimerkiksi joulu. Itse olen ollut jos jonkinlaisessa projektissa mukana (kuvaamista, oikolukua, laulamista) ja saanut samalla myös toteuttaa unelmiani. Siinä samalla se salakavala aika vain viuhahtaa kuin humalainen opiskelija vappuna. Koitetaan silti ottaa rennosti ja nauttia joka hetkestä. Kaikkihan me huomaamme ilmiön, jossa mielen maailmaan ilmestyy joulukuun ja tammikuun väliin yksi kuvitteellinen kuukausi. Asiat, jotka ovat ensi vuonna ovat vielä pitkän ajan päässä, vaikka todellisuus on toinen. Myös välillä näyttää siltä että kyseiseen yön mittaiseen ajanjaksoon varaudutaan kuukauden ruokaostoksilla. Lisäksi häidemme kohdalla ei auta ollenkaan ajatus siitä, että nehän ovat VASTA helmikuussa. NIIN MUTTA HETI JO TOISENA PÄIVÄNÄ! Eli stressinpoikasta on syntymässä. Lisäksi kand...

Olen sellainen ihminen, jonka sisällä huutaa nelivuotias kovalla äänellä "MINÄ ITTE". Kun häihin on vajaa 3kk ja väliin asettuu yksi isompi kuvauskeikka, joulu ja opinnot, lienee viimein aika vaientaa se nelivuotias ja alkaa jakamaan vastuuta muille. Vietimme pyhäinpäivää häätiimin voimin jakaen vastuita pienen yksiömme olohuoneessa. Välillä minua ahdisti kamalasti kaikki meille osoitetut kysymykset "miten tämä hoidetaan?" "oletteko miettineet sitä?". Lopulta tuntuikin, että olin ahdistunut enemmän tapaamisen jälkeen kuin ennen tapaamista. Kaasoni Emppu kiteytti minulle kuitenkin jälkikäteen, että nyt ne langat on pois minun käsistäni ja vastuuhenkilöt kyllä saavat omat osa-alueensa järjestymään. Minä puolestani saisin kuulemma stressata kaikesta turhasta kuten sukkanauhan pitsin väristä. Jotenpa stressasin ja marssin suoraan askarteluliikkeeseen. Mukaan sieltä tarttui harmaata ja valkeaa pitsiä, harmaata satiininauhaa, pieniä helmisomisteita...